Sotaan!

Nyt se on viimein tehty. Kaikki tavarat pakatttu, viikoksi silittämättä jääneet lakanat saatu silitettyä, luentomoniste saatu viimeinkin käännettyä englanniksi ja tulostettua toivottavasti riittävissä määrin. Ja suurin viime hetken panikointi siitä, onko kaikki varmasti mukana ja saanko sittenkään kaikki varmasti mahtumaan mukaan ohitse.

Nyt voi edes vähän päälle viikon otan rennommin ja uskotella itselleen, että on ihan oikealla kesälomalla, unohtaa arkielämän huolet ja murheet hetkeksi, nauttia ihanien ihmisten seurasta, mielenkiitoisista luennoista ja työpajoista, mahtavasta tunnelmasta, rantasaunasta ja auringonpaisteesta. Huomaan olevani enemmän innoissani kuin aikoihin. Olo kerrankin tänä kesä todella mahtava ja optimistinen. On sellainen tunne, että tästä tulee taas hyvä leiri pitkien Nuijasotien sarjaan. Kavalahdessa nähdään, ainakin mahdollisimman monen teistä kanssa!

Lähdön tunnelmaa

Tämä viikko on ollut uhrattu pakkaamiselle ja Nuijasodan valmisteluille. Viimeiset muutokset isojen pitojen resepteihin ja ruoka-ainemääriin tein vasta äsken ja siinä vaiheessa tuli ohjeitten tulostamisen vuoro iski kauhu rattaisiin: Tulostimesta oli loppunut muste. Onneksi kirjakauppa oli vielä auki ja minulla sinne voimassa oleva ostokortti. Muuten ei reseptien tulostamisesta olisi tullut mitään.

Tilille jäi nimittäin myöhästyneen vuokranmaksun jälkeen tasan 4 senttiä ja käteistä löytyy sen verran, että pääsen juuri Inkooseen. Onneksi löysin yhden unohtuneen plussasetelin, jotta sain muutamia välttämättömiä ruokatarvikkeita ajalle ennen sotaa. Vanhemmat lupasivat lähettää rahaa ensi viikolla, joten ei nyt sentään tarvitse koko loppukuuta ruuatta viettää.

Taloudellisen tilanteeni hankaluuden kohdaten päädyin myös eilen hakemaan pienempää asuntoa. Ei tuntuisi kivalta muuttaa puolentoistavuoden jälkeen taas Yo-kylän pienten yksiöiden pariin, mutta ei kai sitä oikein muutakaan tässä tilanteessa voi tehdä. Ja voihan olla, että Tys:n jonot liikkuvat sen verran hitaasti, ettei minulle sieltä tarjotakaan pienempää asuntoa ennen valmistumistani. Valmistumisen jälkeistä taloudellista tilannetta en halua vielä edes ajatellakaan...

Pakkauksen lomassa olen yrittänyt saada aivojani jo ujuttautumaan keskiaika- ja käsityövaihteelle. Nyt Nuijasotaan lähteminen huvittaa taas vaikka vielä viime viikolla minulla oli aika ristiriitaiset tunteet tapahtumaan lähdönsuhteen. Osittain varmaan myös ekojen omien pitojen valmistelu aiheutti tiettyjä suorituspaineita. Palattuani tiistaina Keski-Suomesta sukuloimasta ja viemästä kissaa hoitoon vanhemmille (jossa se on jo kertoman mukaan ehtinyt mm. nuolemaan koneöljyä, hullu kun on) aloitin elämäni ensimmäiset neulakintaat. Sahra opetti tekniikkaa keskiaikamarkkinoilla ja minulla oli tallessa vanha Elfwynin antama opetusmoniste aikaisemmasta opetustuokiosta vuosien takaa. Uudella markkinoilta ostetulla neulalla suihkiessa jälkeä alkoi tulla aika nopeasti ja yritän tässä parhaillaan pähkäillä, miten saan kintaaseeni peukalon aikaiseksi.


Pakkauksen lomassa havahtuu toisinaan myös huomaamaan, miten huonossa kunnossa oma keskiaikavaatevarasto joiltakin osin onkaan. Pääsin taas tutustumaan parsimisen jalon taidon saloihin löydettyäni komeron ylähyllyltä pelkkiä reikäisiä sukkia. Tältä näyttävät siis viitisen vuotta käytössä olleet kangassukat parsimuksineen. Kyllä se vaate aika helposti näköjään kuluu satunnaiskäytössäkin...


Niinpä päädyin leikkaamaan uudet sukat, joiden ompelusta saa samalla myös tekemistä toivottavasti aurinkoisina helllepäivinä käsitöiden parissa Nuijassa istuskellessa. Leikkasin samalla kaavoja valmiiksi myös uuden pukuni yläosaan, sillä mukaani lähtee varsinainen keskeneräisten töitten arsenaali toimettomuutta vastaan.

Mutta nyt on onneksi suurin osa tavaroista pakattu. Elsa jo hakenut yllättäen tarjoutuneena osan tavaravuoresta autollaan ja jäljellä on enää pientä hienosäätöä. Sekä tietysti luentoni kääntäminen englanniksi, minkä tietysti jätin tapani mukaan viimetippaan.

Kirjakaupasta löytämäni ensilukuvuoden kalenteri alkaa sopivasti juuri Nuijasodan jälkeiseltä maanantailta. Se tuntui ikään kuin hyvältä enteeltä. Ehkäpä vielä on toivoa siitä, että loppujen lopuksi kaikki käy parhain päin.

Kesä, jolloin Michael Jackson kuoli...

Tämä kesä tulee varmaan jäämään mieleeni ensisijaisesti kesänä, jolloin Michael Jackson kuoli. Ei poptähden elämä tai kuolema sinänsä kosketa minua sen erityisemmin tai syvällisemmin, mutta kuoleman aiheuttama pysähtyneisyys uutisköyhänä aikana mediassa ja omaisten ja fanien pohjaton suru tuntuu ikään kuin symbolilta omalle pysähtyneisyydelleni ja surumielisyydelleni.

Tämä kesä on ollut ainakin tähän saakka kesä, josta on puuttunut lähes kokonaan perinteiset kesän aktiiviteetit ja huoleton kesäfiilis. Sen sijaan kesä on ollut täynnä tulevaisuudesta ja rahallisesta tilanteesta murehtimista, läheisten terveydentilasta ja omasta jaksamisesta huolehtimista sekä graduponnisteluja taas jostakin ilmaantuneen opiskelumotivaation puutteen kanssa. Melkein yhden käden sormilla voi laskea ne kesäpäivät, joista olen selvinnyt itkemättä, sillä tunteet ovat olleet pinnassa monellakin tapaa.

Tein viime viikolla listan kaikista niistä asioista, joihin olen tyytymätön nykyisessä elämässäni ja kaikista niistä linjauksista, jotka minun pitäisi ratkaista elämäni suhteen, eikä siitä listasta tullut kovinkaan lyhyt. Onko siis ihme, että ahdistaa, omien ja muiden vaatimusten kourissa. Pitäisi kai vain oikeasti oppia olemaan murehtimatta tulevaa ja keskittyä niihin asioihin, joita pitäisi ratkoa tässä ja nyt. Ja kun vielä mieli oppisi tyytymään kerran aikaan saatuihin päätöksiin jahkailematta...

Suunnitelmani tulevaisuuden suhteen vaihtelevat lähes päivittäin, fiiliksen mukaan ja inhoan tätä epävarmuuden täyttämää välitilaa tai murroskautta, jossa elän. Jotenkin ihailen sitä nuoren tytön naiivia varmuutta, jolla aikoinaan Turkuun lähdin. Sitä optimistista kehitysuskoa, että kyllä kaikki varmaan tulee menemään hyvin koulutusalan marginaalisuudesta huolimatta. En tiedä pystyisinkö enää siihen, muuttamaan tuosta vain toiselle puolelle Suomea, kaupunkiin, jossa olen vain pari kertaa aikaisemmin käynyt, opiskelemaan jotain, joka vain tuntuu oikealta taloudellisista realiteeteista huolimatta.

Myöhemmin koko elämän uusiksi pistäminen tuntuu huomattavasti pelottavammalta, on oppinut liikaa elämän negatiivisista puolista kehittääkseen kauhuskenaarioita kaikesta ja miettiäkseen väsyksiin asti kaiken hyviä ja huonoja puolia. Haluaisin vain takaisin sen varmuuden siitä, mihin olen menossa, jonkun suunnan, jonne matkata seuraavaksi. Haluaisin saada jonkun kiintopisteen, johon suhteutettuna voisin suunnitella elämääni. Totuus nimittäin on, ettei minulla ole hajuakaan siitä missä ja kenen kanssa haluaisin löytää itseni vuoden päästä. Ja kaikista pahinta on, ettei niitten päätösten tekemisessä voi pohjimmiltaan kukaan muu auttaa.

Niinä päivinä kun olen jaksanut mennä yliopistolle saakka, viivyn siellä pitkään ja hartaasti ikään kuin kotiin palaamista ja tyhjää asuntoani peläten. Perusyliopistopäivänä pyrin saapumaan kirjastolle noin kymmenen aikaan ja käyn 11 aikaan opiskelijalounaalla laitoksen kesäharjoittelijan kanssa ja sitten jatkan hommia päivän tavoitteen saavuttamiseen saakka. Muita sosiaalisia kontakteja minulla ei juurikaan keskiaikamarkkinoita ja viime viikonlopun Tampereen-reissua lukuunottamatta ole ollut, mutta toisaalta en ole viime aikoina ollutkaan kovin sosiaalisella tuulella.

Gradu ei ole ehkä edennyt niin rivakasti kuin jossain villimmissä haaveissani olin kuvitellut, mutta tänään minun pitäisi sentään päästä kääntämään viimeiset Columellan vilicus -maininnat ja se on sentään jotain. Tyhjässä heinäkuun kiinniolevassa kirjastossa on jotain salaperäistä ja rauhoittavaa, mutta tuntuu jotenkin hassulta että nuoren tytön kesä kuluu kokonaan lähes 2000 vuotta sitten kuolleen vanhan gubben aivoituksia ja välillä moraaliseen raivoonkin yltyviä kirjoituksia analysoidessa. "Omaan" auktoriin tuntuu syntyvän kirjoituksia lukiessa jotenkin intiimi suhde, vaikka vuosituhannet ja kulttuurinmurros erottavatkin meidät toisistamme. Kuitenkin tuntuu toisinaan jotenkin väärältä tuhlata sekä yhteiskunnan,että vanhempiensa varoja jonkin näinkin triviaalin aiheen opiskeluun, tutkinnon suorittamiseen, joka ei pohjimmiltaan oikein valmista mihinkään.

Kesäkuumaa...

Tällä viikolla markkinaviikonlopun kuumuus on vain jatkunut yhtään helittämättä. Lasitetulla parvekkeellani olo on kuin saunassa. Siellä on niin kuuma, että huomasin teinivuosina ystävältäni lahjaksi saamani koristekynttilän sulaneen muodottomaksi möykyksi. Kissa makaa parveekken kukkapöydän alla nääntyneenä ja läähättää ja emännällä valuvat hikikarpalot, vaikka olisi aloillaan tekemättä mitään.

Kuumuutta on siedätetty perinteisillä kesäaktiviteeteilla: Valion uudella mustikka-vaniljajäätelöllä, sopivalla määrällä nesteystä ja kesän ekalla unitireissulla Ruissaloon. Ruissalon-retkelle meinasi vain käydä köpelösti, sillä olin unohtanut tyystin Ruisrokin olemassaolon ja nähdessäni rannan työmiehet mietin, tuliko tämäkin pyöräretki tehtyä ihan turhaa. Mutta rannalle pääsi silti ja siellä olikin tunsaasti lapsiperheitä. Pääsipähän näkemään, miten festarilavaa oikein pystytetään. Silloin tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että todella on kesä.

Kuluneesta viikosta tuli rento kesäviikko ikään kuin vahingossa: Maanantain vietin keskiaikamarkkinoitten tavaravuorta raivaillen ja markkinoista toipuen, mutta tiistaina yliopistolle tarpoessani onnistuin katkaisemaan avaimen kirjastomme oveen. Seurasi n. 45 minuuttia toivotonta lukon sorkkimista erilaisilla apuvälineillä yhdessä opiskelutoverini kanssa, kunnes lopulta luovutimme ja soitimme talonmiehen paikalle. Hän purki lukon ja hakkasi sitä aikansa jonkunlaisella kumisella pampulla, kunnes sai lopulta avaimen kappaleet ulos. Talonmiehen mukaan avaimissa on suunnitteluvirhe eli sarjoitus tekee avaimen aivan liian ohueksi ja siksi niitä vähän väliä katkeilee. Meidänkin laitokselta on avaimeni mukaan lukien katkennut opiskeluaikanani ainakin 3 avainta.

Päätin ottaa kohtalon vinkistä vaarin ja viettää hiukan rennomman viikon ilman graduajatuksia kesästä nauttien. Ehtiihän sitä takaisin sorvin ääreen ensi viikollakin. Ajatukset ovat pyörineet Nuijasodan isoissa pidoissa ja niihin liittyvien suunitelmien viilailuissa, mutta tänään vietin päivän kaupungilla alennusmyynneissä.

Mukaan tarttui Finlaysonin tehtaanmyymälästä lempikuosiani Ajattelijaa kernikankaan muodossa. Eli sitä mustavalkoista kuosia, jossa on pandoja puussa. Naapurilla oli joskus Ajattelija-verhot, joita kadehdin kovasti.... Kangaspala oli sen verran iso, että pöytäliinan lisäksi siitä jäi yli johonkin vettä pitävään asusteeseenkin. Toinen löytö oli pari tuntia kaupoissa kierreltyäni minulle uutena tuttavuutena tulleen vintage-liikeen alennusmyynnistä. Valkoiseen pieni talo preerialla-tyyliseen hörhelömekkoon on hyvä verhoutua helteellä.


Eilen sain myös viimein tehtyä jotain toukokuun lopun Rooman-matkan kuville. Sain valikoitua niiden parhaimmistoa facebookiin, mikä oli vaikeaakin vaikeampi tehtävä, kun kyseessä oli yli 1100 kuvaa käsittävä kuva-arkisto. Kuvassa italialaista nationalismia parhamillaan. Näköala Vittorio Emmanuelen muistomerkiltä (siis sen sisältä!) Piazza Venezialle, jossa Mussolini piti puheensa.
Lante sivusta viereiseltä näköalapaikalta käsin. Huoneeni ikkuna on toinen ylhäällä vasemmalta. (Siis sivussa ei Loggian yläpuolella)


Tässä kuvassa on siis näköalaa ikkunastani aamun ensimmäisinä tunteina. Castel San Angelo erottuu aamuautereen keskeltä... Gianicolon rinteet olivat ihanan vehreitä.

Castel San Angelolta otetussa kuvassa taas näkyy hyvin Lanten uljas yksinäisyys kukkulallaan kaupungin yllä.Lanten julkisivu ja edustiloihin vievät pääportaat. Asukkaiden käyttämä ovi sijaitsee huomaamattomasti Lanten sivustalla.Edustiloihin luonnollisesti kuuluva kuuluisa Loggia kauniine kattokoristeluineen ja hekeäsalpaavine näköaloineen. Täällä järjestettiin myös 1500-1600-luvun konsertti yhtenä iltana, jonne asukkailla oli vapaa pääsy.


Salonen alkuperäistä kattokoristelua... Alunperin katto oli kokonaan maalattu, mutta valkoiset alueet ovat tuhoutuneet vuosien saatossa. Suurinta tuhoa kai tekivät tiloissa 1700-1800-luvuill majailleet nunnat.Varsinaisista kohteista tuli otettua myös paljon kuvia. Osa onnistuneempia ja osa vähemmän onnistuneita. Kivipystit ovat kuitenkin ehkä hiukan tylsää katseltava tuhatmäärin... Kuvassa Hercules Olivariuksen temppeli Forum Boariumilla.


Mutta pitihän sitä tänne laittaa perinteistäkin perinteisempi turistikuva Colosseumista...
ja joskus sitä onnistuu ilman sen suurempia kuvaajan taitoja nappasemaan hiukan erikoisemman kuvan tahtomattaankin. Hämärä valo tulvi kauniisti katonrajassa olevista ikkunoista Curiassa Forum Romanumilla.
Ja kun Roomassa ollaan, pitänee sitä käydä yksi pyramidikin katsomassa. Keskiajalla luultiin rakennelman olevsn itsensä Romuluksen hauta ja Tiberin toisella puolella sijainneen pyramidin ,joka jäi uuden Pietarinkirkon sisään rakennustöissä, vastaavasti Remuksen, mutta rakennuttajaksi osoittautuikin tavallisempi Cestius...

Antiikkisten kivikasojen lisäksi oli Roomassa tarjolla toki myös uudempaan aikaan liittyvää silmäkarkkia... Kuvassa Capitoliumin aukion Palazzo Senatorio, jonka rakenteissa pääsee myös tutustumaan antiikin Tabulariumiin.
Castes San Angelon sisäpihalla oli puolestaan esillä vanhoja puolustuslaitteita, ja sisällä museossa myös kattava valikoima vanhoja aseita. Tykkäsin paikasta kovasti ja siellä jäi vielä moni nurkka koluamatta...

Linnoitus Joelta käsin.

Mutta ehtihän siellä Roomassa tekemään toki muutakin kuin vain katselemaan nähtävyyksiä. Lanten terassilla hengaamisen lisäksi käytiin Trasteveressä ulkona syömässä mieltei joka ilta. Matkalla S. Maria in Trasteveren tienoille illanviettoon löytyi näinkin kaunis köynnös joka soituu kauniisti tämän neidin mekkoon...Jossain määrin harrastuksani oli myös Lanten ympäristön seinätöherrysten kuvaaminen ja kääntäminen. Tämä tosin on Isola Tiberinalta kuvattu. Tiber tuntui muuten virtaavan paljon vuolaammin ja kirkkaammin kuin Aura.

Markkinaterveisiä!

Nyt on sitten 4 päivää markkinahumua takana. Aurinkoa, villapuvussa, hikoilemista, lautanauhaa, tunnelmointia ja ympäri Aarnimetsää markkinoille kokoontuneiden tuttavien tapaamista. Sekä tietysti kiinnostuneiden turistien opastamista nauhanteon ja keskiaikaseuran saloihin. Kojusta tuli tajuttoman hieno ja rekvisiittaa oli esillä vaikka muille jakaa... Paikan suhteen oli syytä olla tyytyväinen, parempaa risteyssijaintia ei oikeastaan kojullamme olisi voinut olla. Väkeä riittti jopa tungokseksi asti ja ties miten monen turistin kameranlinssiä päädyinkään somistamaan päivien aikana. Omaan kameraan kuvia ei tosin juuri kertynyt, kun olimme tehneet periaatepäätöksen mahdollisimman vähäisest kuvaamisesta keskiaikapuvussa markkinoitten aukioloaikana.


Itse työnäytöksen lisäksi nähtiin kojullamme kahdesti vuorokaudessa tanssiesitys ja lauantain esityksen päätteeksi pidettiin kojumme vieressä olevalla tyhjällä kaistaleella piknik, jonne myös naapurikojun ihmiset lahjoittivat mehiläisvahakynttilät liinan somistukseksi. Lauantai-iltana puolestaan järjestettiin yläkerrassani markkinasauna makkaroineen ja naposteltavineen...


Sunnuntaina saapui puolestaan Johanna af Hucca kojullemme opettamanaan haarukkanyöriä ja myymään nyörihaarukoita. Minäkin sain opetusta ja ostettua itselleni haarukan. Muutaman päivän perusteella täytyy kyllä sanoa, että on melkoisen hypnotisoiva tekniikka tuo haarukka nyöri. Nyörihaarukasta kun ei meinaa millään päästää irti. Sunnuntai-iltana syntyikin jo uusi nyöri ristipistokirjottuun vyöpussukkaani ja alkua hiukan ohuemmasta pellavalangasta syntyvälle nyörille. Tosin pellavassa ei ehkä luistanut niin helposti haarukassa kuin puuvillainen harjoittelulanka... Niin ja neulakinnasta opettelin hiukan myös ja sain vihdoinkin hommattua oikein neulankin sitä varten.


Kaiken kaikkiaan neljän päivän markkinahumu oli ihanaa todellisuuspakoa arjen ongelmista. Tunnelma oli parhaimmillaan kuin hyvässä SCA-tapahtumassa ja markkinakojumme oli loistava osoitus siitä, miten paljon porukalla saakaan aikaiseksi. Vaikka olihan markkinatouhu aika raskastakin ajoittain ja illalla kojun raivattuaan aikalailla aikalailla väsyksissä. Oma markkinakiertely jäi aika vähäiseksi, mutta jotain pientä sentään mukaan tarttui ja Väinölän väki tuli ainakin katsastettua...

Jotenkin tykkään vuosi vuodelta yhä enemmän keskiaikamarkkinoista ja huomaan ajautuvani niihin mukaan yhä enemmän, mikä ei toisaalta ole huono juttu se. Arki tuntuu vieläkin olevan aika kaukana, vaikka kesäprojekti yliopistolla odottaa jo huomenissa...

Lautanauhaa, istutuksia ja markkinahumun ennakointia...

Rauhaisassa maalaismaisemassa perheen kanssa perin rauhallisesti vietetty juhannus on mennyt menojaan ja koti-Turkuunkin selviydytty pari päivää sitten takkuilevan VR:n kyydissä pari tuntia lisäaikaa matkaan saaden. Ja juhannuksen jälkeinen viikko ei toki ole mikä tahansa viikko, vaan kauan odotettu Turun keskiaikamarkkinoitten viikko!

Markkina-alueen paaluvarustukset ynnä muuta rekvisiittaa näytti asetellun paikalle jo ennen juhannusta ja varsinainen markkinakojujen pystytys alkaa jo tänään illalla klo 16. 30 alkaen. Sitten näkee, miten Unikankareen kojun päälle juhannuksen pyhinä kyhätyn katoksen pystyttämisen kanssa oikein käy. Varsinainen markkina humuhan alkaa vasta huomenna ja itsekin olen istumassa markkinakojussa päivittäin lautanauhaa ja muita käsitöitä tehden. Lauantaina järjestetään myös taloni saunassa ja sen kerhotilassa perinteiset Unikankaren kesäpelit uudistuneen markkinasaunan muodossa... Paljon on siis ohjelmaa tiedossa, ja on jänittävää päästä näkemään markkinahumua myös hiukan erilaisesta näkökulmasta tällä kertaa.

Markkinoita varten päätin tarttua ensimmäistä kertaa liki kahteen vuoteen nauhalautoihin harjoitellen markkinakojuedustamistani. Tuloksena syntyi ensimmäinen ryhmittäin käännelty lautanauhani, joka oli myös ensimmäinen ikinä nauhapuissa kutomani. Lankana erinomaisesti lautanauhaan sopiva Pirkka, jota hankin joskus vuosia sitten alennusmyynnistä poistuvissa väreissä.

Toinen puissa tehty kokeilu on puolestaan Novitan Wool-lankaa, josta tuli ihanan pehmeä nauhaa, mutta se tuntui huopuvan vähän turhankin tehokkaasti lautoja käännellessä.

Muutenkin on olo on kevyt ja valoisa. Viikkojen odotuksen jälkeen saapuivat viimein kunnon kesäkelit tänne Suomeenkin ja äitikin pääsi viimeiseltä hoitojaksolta lopullisesti kotiin sairaalasta! Kaiken huipuksi vielä helmikuussa istuttamani mustanmerenruusu rupesi eilen kukkimaan ensimmäisen kerran pitkän kevään jälkeen:
Samana päivänä myös toukokuussa kylvämistäni kesäkukista aukesivat ensimmäiset nuput:Ja innostuin myös ostamaan ilmeisesti lähes ainoasta keskusta-alueella vielä aukiolevasta kukkakaupasta vielä lisää parvekekukkia. (En ollut ennen tiennyt, että kukkakaupat sulkevat ovensa juhannuksen jälkeen heinäkuuksi. Luulisi, että kesä olisi kukkamyynnin kulta-aikaa!) Koska osa belargonioista oli vähän rähkiä ulkona auringossa seistyään, sain vielä yhden räähkän kaupan päälle. Näissä asioisa on siis aihetta riemuun hiukan synkemmän alkukesän jälkeen.

Sekalaista

Tämä viikonloppu minun piti olla Laukaassa toista kertaa järjestettävillä Tupaswillan keskiaikamarkkinoilla mainostamassa seuraa käsitöitä tehden. Jouduin kuitenkin peruttamaan reissun osin taloudellisesti ja osin henkisistä syistä. Olisi ollut todella ihanaa lähteä ja tuoda esille harrastuksen mukavia puolia kotiseutuni ihmisille, mutta samalla taloudelliset reaaliteetit puhuivat puolestaan, enkä tiennyt, olisinko apeassa ja ailahtelevassa mielialassani ollut loppujen lopuksi kovinkaan paljon hyödyksi.

Ja tuleehan parin viikon päästä Turun keskiaikamarkkinatkin, joissa olen luvannut päivystää Unikankareen kojussa päivittäin. Laukaan markkinoille lähtemättä jättäminen oli silti vaikea päätös. Vastakkain olivat niin oma velvollisuuden tunto kuin toisaalta toive siitä, että uusien ihmisten tapaaminen piristäisi, mutta toisaalta huoli omasta jaksamisesta silloin, kun on omalla itsellä vaikeaa.

Viime viikko onkin ollut minulle todella raskasta aikaa. Itkettyä on tullut varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Illat ovat menneet kotona ahdistuksen kourissa, mutta toisaalta olen saanut yliopstolla tehtyä gradua vauhdikkaasti, yrittänyt ikään kuin paeta valitettavia tosiasioita kääntämisen ja kirjoittamisen pariin. Kesän tullen tyhjentyneessä yliopistossa on jotain lohdutonta ja on paradoksaalista, että Yliopistonmäen kukkivien kunnaiden ollessa kauneimmillaan vain harva pääse niitä näkemään uusia pääsykokelaita lukuunottamatta.

Kolmen aikaan kirjaston sulkemaan tuleva täti hymyilee minulle ymmärtäväisesti, kun päivä toisensa jälkeen jään vielä tekemään hommia Juslenian rauhaan lukupaikalleni, joka on hälyttävästi täyttynyt ääriään myöten kaikenlaisesta opiskelumateriaalista. Tämä on jo 4. kesäni yliopistolla muiden sännättyä kesätöittensä pariin. Mutta tänä viikonloppuna jätin tarkoituksellisesti kaiken opiskelumateiriaalin muhimaan kirjastolle ja kirjaston avaimenkin luovutin psykologian pääsykokeisiin lukevalle opiskelutoverille. Tarkoitus olisi saada gradu pois ajsyksista hetkisesti, vaikka jo tänä aamuna heräsin ajattelemaan, että mitenkäs se dispositio kannattaisikaan tehdä järkevimmin.

Aloitin viime viikolla uuden toivottavasti Investituuraan valmistuvan päällyspuvun ompelun. Turkoosista villasta ommellun mekon valmistumisprosessista lupaan laittaa kuviakin tänne jossain vaiheessa. Lupauduin myös Nuijasodan viimeisen lauantain pitokokiksi ja viikonloppua pitäisi käyttää ruokalistan rukkaamiseen ja lähinnä kasvisruoat tuottavat päänvaivaa. Jännittää vähän, miten selviydyn pitokokin vastuusta, mutta toivottavasti kaikki menee oikein hyvin.